Siirry suoraan sisältöön
Mikko Korhonen
Valikko
  • Alkusanat
  • Bio
  • Kumppanit
  • The 59 Fund
  • Tiedotteet
  • Kisakalenteri
  • Yhteystiedot

KLM Open

  • Mikko Korhosella mahtava loppukiri golfin KLM Openissa

    16.9.2018

    Golfari Mikko Korhonen on sijoittunut jaetulle 24. sijalle Euroopan kiertueen KLM Open -kilpailussa Hollannin Spijkissa. Korhonen teki viimeisellä kierroksella tuloksen 69 (-2) ja yhteistuloksen -7. Kierroksen alkupuoli oli Korhoselle sunnuntaina hankala. Kymmenen reiän jälkeen hän oli jo kaksi yli parin taivuttuaan kahdesti bogiin. Loppukiri alkoi reiältä 13. Korhonen pelasi kierroksensa…

    Lue lisää »
  • Korhonen hakee jatkoa kovalle saldolleen Hollannissa

    12.9.2018

    Mikko Korhonen on osallistunut Hollannissa pelattavaan golfin Euroopan kiertueen KLM Open -kilpailuun kuusi kertaa. Yhtä monesti hän on edennyt jatkokierroksille. Korhosen paras sijoitus kilpailussa on seitsemäs, vuodelta 2015, jolloin kilpailu pelattiin Kennemerin kentällä. Nykyisellä kisakentällä, Spijkin kaupungissa sijaitsevalla The Dutchilla, Korhonen on ollut parhaimmillaan kymmenes. ”Kentät ovat täällä aina hyviä.…

    Lue lisää »

Yhteystiedot

Manageri   Ilkka Lind, +358 (0)40 723 3270 ilkka.lind2@gmail.com

Tiedotus Sami Sarpakunnas, +358 (0)41 547 1769 sami.sarpakunnas@otava.fi

The 59 Fund Invitational -yhteistyö ja ilmoittautumiset: VIA NORD

Markku ”Luigi” Nord +358 (0) 400 188 008
markku.nord@vianord.fi

Käytämme sivustollamme evästeitä paremman käyttäjäkokemuksen takaamiseksi. Jatkamalla sivustolla hyväksyt evästeiden tallentamisen laitteellesi. Lisätietoja.