Korhonen hakee jatkoa kovalle saldolleen Hollannissa

Mikko Korhonen on osallistunut Hollannissa pelattavaan golfin Euroopan kiertueen KLM Open -kilpailuun kuusi kertaa. Yhtä monesti hän on edennyt jatkokierroksille.

Korhosen paras sijoitus kilpailussa on seitsemäs, vuodelta 2015, jolloin kilpailu pelattiin Kennemerin kentällä. Nykyisellä kisakentällä, Spijkin kaupungissa sijaitsevalla The Dutchilla, Korhonen on ollut parhaimmillaan kymmenes.

”Kentät ovat täällä aina hyviä. Kiva pelata ja helppo viihtyä, KLM Open on hieno kilpailu. Sää on sitten aina vähän kysymysmerkki”, Korhonen sanoi.

”Keskiviikkona otetaan tuntumaa kenttään yhdeksän reiän verran. Tavoite on parantaa tekemistä viime viikosta, sen kummempia tulostavoitteita en aseta”, hän kertoi tiistaina.

Valmistautuminen kilpailuun ei sujunut aivan suunnitellusti, ja Korhonen pääsi kisapaikalle vasta myöhään tiistai-iltana.

”Lentokoneen kanssa oli vähän ongelmaa ja reissu venyi 13 tunnin mittaiseksi. Helsingistä noustiin hyvin ilmaan, mutta Tukholman kohdalla käännyttiin ympäri ja palattiin takaisin. Neljän tunnin odottelun jälkeen päästiin takaisin ilmaan”, Korhonen naureskeli.

Kilpailussa jaetaan palkintorahaa 1,8 miljoonaa euroa. Mukana ovat suomalaisista myös Mikko Ilonen, Tapio Pulkkanen ja Kim Koivu.

Korhosen ensimmäinen kierros käynnistyy torstaina kello 14.55 Suomen aikaa.

» Takaisin edelliselle sivulle