Suomalaiset avasivat Wentworthin klassikkokisan vahvasti ja yhdessä rintamassa
Suomalaiset olivat vahvassa vireessä golfin Euroopan kiertueen suurimpiin kisoihin lukeutuvan BMW PGA Championship -kisan ensimmäisellä kierroksella torstaina Englannin Surreyssa.
Niin Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen kuin Kalle Samoojakin avasivat kisan tuloksella 70 (-2). Kolmikko jakaa kilpailussa 21. sijaa, kun kierros on vielä monelta pelaajalta kesken.
”Ihan hyvä avaus oli, hyvää taistelua tänään. Vähän oli siellä sun täällä lyönnit, mutta takalenkillä tekeminen alkoi paranemaan”, Korhonen kertoi.
”Ihan mukavasti yleisöä paikalla, onhan se mukavaa, kun nyt aletaan päästä normaaliin päin takaisin. Hieno turnaus ja hyvä ilmapiiri täällä!” hän jatkoi.
Arvostetussa kilpailussa on mukana valtaosa kiertueen kärkipään pelaajista, joten menestyminen on tavallistakin haastavampaa.
Kisan kärkeen rynni pitkään heikosti pelannut Thaimaan Kiradech Aphibarnrat tuloksella 64 (-8). Jaettuun viidenteen sijaan suomalaisilla on eroa vain kaksi lyöntiä.
Kisan neljäs suomalainen, Sami Välimäki teki torstaina tuloksen 73 (+1).