Mikko Korhonen seitsemänneltä sijalta päätöskierrokselle Euroopan kiertueen suurkisassa
Golfari Mikko Korhonen pelaa yhtä uransa parhaista kilpailuista Surreyssa Englannissa. Korhonen jakaa ennen päätöskierrosta huipputasokkaassa BMW PGA -kilpailussa seitsemättä sijaa tuloksella -8 (68–70–70).
Kierroksen kohokohta oli väylällä neljä syntynyt eagle (kaksi alle parin).
”Löin hyvän avauksen spoonilla (puu-kolme) ja rauta-nelosen lipulle. Siitä sitten noin kahdeksan metrin putti reikään”, Korhonen kertasi. Eaglen lisäksi hän teki kaksi birdietä ja kaksi bogia.
”Oli hyvä päivä taas. Oli yllättävän rento olo ja olin hyvällä hyökkäysasenteella liikkeellä. Tuulta oli tänään jonkin verran ja se teki kentästä vaikean”, hän sanoi.
”Oli mukava kierros Jensenin kanssa (Tanskan Lasse Jensen). Täällä on kyllä katsomossa todella paljon ihmisiä seuraamassa kisaa. Huomenna lähden nauttimaan!”
Korhosen on yltänyt urallaan kahdesti toiseksi Euroopan kiertueen kilpailussa. Lisäksi palkintokaapista löytyy kaksi kolmossijaa. Tämänviikkoinen kilpailu on kuitenkin poikkeuksellisen kovatasoinen ja jaossa on palkintorahaa seitsemän miljoonaa dollaria eli lähes kuusi miljoonaa euroa.
Sunnuntaihin lähdetään Italian Francesco Molinarin ja Pohjois-Irlannin Rory McIlroyn jakaessa kärkipaikkaa tuloksella -13. Englannin Ross Fisher ja Sam Horsfield, Etelä-Afrikan Branden Grace ja kisan voittoa puolustava Ruotsin Alex Noren ovat tuloksessa -9.
Korhosen kanssa tulosta -8 jakaa kolme muuta pelaajaa. Korhosen pelipari sunnuntaina on näillä näkymin kotimaassaan Englannissa erittäin suosittu ja seurattu Lee Westwood.
Kilpailu pelataan Euroopan kiertueen päämajassa Wentworthin golfklubilla Lontoon kupeessa. Kiertueen pistelistaa silmällä pitäen kisa on erittäin tärkeä, sillä jaossa on poikkeuksellisen paljon pisteitä.