Mikko Korhonen nousi parhaaksi suomalaiseksi Espanjan maratonkisassa
Pelaajien henkistä ja fyysistä jaksamista koeteltiin poikkeuksellisella tavalla golfin DP World Tourin ISPS Handa Championship -kilpailussa Espanjan Tarragonassa, kun kilpailu keskeytettiin useita kertoja lauantaina.
Keskeytyksistä johtuneen viivästyksen takia kolmatta kierrosta ei ehditty pelata loppuun lauantaina, joten sunnuntaina pelaajat saivat ensitöikseen pelata kolmannen kierroksen viimeiset reiät ennen neljännen kierroksen käynnistämistä.
Mikko Korhonen pelasi sunnuntaina 24 reikää. Korhosen päivä oli vuoristorataa, mutta lopulta hän nousi kilpailun parhaaksi suomalaiseksi päätettyään urakkansa kahteen peräkkäiseen birdieen. Korhosen tulos oli -6 ja sijoitus jaettu 15:s.
”Pari aika pitkää päivää putkeen. Eilinen oli kanssa aika rankka, kun kolme kertaa tultiin pois kentältä keskeytysten takia. Istuskellaan ja sitten taas uudet lämmittelyt. Ei vähään aikaan ole tämmöistä sirkusta ollut”, Korhonen kommentoi.
”Hyvä fiilis jäi silti kisasta. Asenne säilyi hyvänä läpi koko kisan. Puttaaminen parani loppua kohti myös. Muutamia kertoja pääsi hyvään flow’hun joka päivä, vastapainona oli sitten huonoja jaksoja. Tänään jaksoi painaa loppuun asti, vaikka alkoi keho ja mieli olla aika tyhjiä jo”, hän jatkoi.
Tapio Pulkkanen oli kilpailussa 23. ja Kalle Samooja 38:s. Kisan voitti isäntämaan Pablo Larrazabal.
Kiertue jatkuu ensi viikolla niin ikään Espanjassa pelattavalla Catalunya Championship -kilpailulla.