Mikko Korhonen huipensi huikean jatkopaikkojensa sarjan hyvään kilpailuun Skotlannissa

Mikko Korhonen jakaa 30. sijaa golfin DB World Tourin Scottish Open -kilpailussa Skotlannissa, kun viimeinen kierros on kärjen osalta vielä kesken. Lopullinen sijoitus tulee todennäköisesti olemaan 30:s.

Sunnuntaina Korhosen kierrostulos oli 70 (par). Hänen yhteistuloksensa oli +1. Kilpailu oli Korhoselle kauden 14:s ja jo kymmenes peräkkäinen ilman karsiutumisia. Kaikkiaan jatkopaikkoja on koossa jo 11. Sijoitus kiertueen pistelistalla tulee myös nousemaan onnistumisen myötä.

Scottish Open lukeutuu kiertueen kovatasoisimpiin ja rahakkaimpiin Rolex Seriesin kilpailuihin, ja kisan palkintopotti on hurjat kahdeksan miljoonaa euroa. Korhonen tulee ansaitsemaan palkintorahaa arviolta reilut 55 000 euroa.

”Tänään oli mainio alku ja mahdollisuus pelata huippukierros. Yhdeksännellä reiällä löin soketin bunkkerista, pallo meni toiseen bunkkeriin ja sitä kautta tupla korttiin. Siinä vähän paletti sekosi ja meni aika lailla puolustamiseksi loppupäivä. Luotto tekemiseen ikään kuin vähän katosi. Harmi ettei pystynyt paremmin nollaamaan ja jatkamaan hyvää peliä. Tämä oli kuitenkin hyvä kisa kokonaisuudessaan”, Korhonen kommentoi.

Sami Välimäki tulee todennäköisesti sijoittumaan kilpailussa jaetulle 25. sijalle. Kilpailun voitto tulee ratkeamaan klo 22.30 mennessä Suomen aikaa.

Korhonen jää muutaman viikon kesälomalle ja kilpailee seuraavan kerran elokuun alussa.

» Takaisin edelliselle sivulle