Mikko Korhonen nappasi uransa 26:nnen top 10 -sijoituksen pääkiertueella

Mikko Korhonen pelasi kauden parhaan kilpailunsa golfin DP World Tourilla, kun hän sijoittui jaetulle kymmenennelle sijalle hetki sitten Johannesburgissa Etelä-Afrikassa päättyneessä Steyn City Championship -kilpailussa.

Sijoitus kärkikymmenikössä oli Korhoselle jo uran 26:s pääkiertueella.

Korhosen yhteistulos oli 16 alle parin. Sunnuntain kierros vaati 71 (-1) lyöntiä. Sunnuntai oli Korhoselle melkoista vuoristorataa, mutta kolmen viimeisen reiän aikana syntyneiden kahden birdien ansiosta päivästä jäi hyvä maku.

”Tänään en päässyt oikein liikkeelle telineistä. Aamulla oli ihan hyvä olotila jo, mutta se huononi nopeasti siinä etuysillä. Parani onneksi loppua kohti sekä olo että peli ja sain vähän otettua takaisin. Hyvää tekemistä kaiken kaikkiaan koko viikko. Näillä energioilla oikein hyvä tulos”, vatsakrampeista ja kivuista viikonlopun mittaan kärsinyt Korhonen kommentoi.

Suomalaisittain kilpailu oli kauden ylivoimaisesti paras. Kaikki neljä kiertueen suomalaista pelasivat täydet neljä kierrosta. Parhaiten onnistui kaksi lyöntiä Korhosta paremman tuloksen tehnyt Tapio Pulkkanen (-18), joka oli viides.

Sami Välimäki oli 16:s ja Kalle Samooja 60:s.

Kiertue jatkuu ensi viikolla Qatarissa. Mikko Korhonen osallistuu kilpailuun.

» Takaisin edelliselle sivulle