Mikko Korhonen on mielissään Teneriffan haastavasta kisakentästä

Golfin Euroopan kiertue parkkeeraa kahdeksi seuraavaksi viikoksi Teneriffalle. Kuluvan viikon torstaina saaren lounaisosassa sijaitsevalla Costa Adejen kentällä käynnistyy Tenerife Open ja ensi viikolla samalla kentällä pelataan Canary Islands Championship.

Mikko Korhonen palasi pitkältä kisatauolta tositoimiin viime viikolla Gran Canarialla. Kisan muiden suomalaisten tavoin hän karsiutui jatkokierroksilta. Kisan jälkeen Korhonen kritisoi kisakenttä Meloneras Golfia, joka osoittautui Euroopan kiertueen pelaajille turhan helpoksi. Haasteista nauttiva Korhonen ei saanut kunnon taistelufiilistä päälle, mutta tämän viikon kisakenttä on hänelle huomattavasti mieluisampi.

”Selkeästi haastavampi kenttä tällä viikolla, mikä on tietysti hyvä asia! Kentällä on paljon korkeuseroja ja griinit sekä niitä ympäröivät alueet ovat mukavan haastavia. Ehkä tämä Teneriffa on omaan makuun muutenkin vähän mukavampi paikka. Vielä vähän etsimistä oma tekeminen, mutta muutamia ihan hyviä treenipäiviä on onneksi jo alla”, Korhonen kommentoi.

Euroopan kiertueella noudatetaan edelleen erittäin tiukkoja liikkumisrajoituksia. Silti kiertue uutisoi tiistaina Hollannin Wil Besselingin positiivisesta koronanäytteestä. Besselingiltä jää luonnollisesti väliin kaksi seuraavaa kilpailua.

”Kuplassa mennään edelleen, siihen ei ole tullut muutoksia. Onhan tämä haastavaa ja stressaavaa aikaa. Jotain spekulointia on koko ajan rajoituksista, säännöistä ja eri maiden tilanteista. Kunpa saataisiin nyt kaikille rokotukset, niin voitaisiin olla vapaammin”, Korhonen jatkoi.

Kilpailussa pelaa kaikkiaan viisi suomalaista. ET-pelaajien Mikko Korhosen, Tapio Pulkkasen, Kalle Samoojan ja Sami Välimäen lisäksi kisassa nähdään Janne Kaske, joka pääsee haastajakiertueen pelioikeutensa kautta pelaamaan joitakin pääkiertueen kisoja.

» Takaisin edelliselle sivulle