Mikko Korhonen taisteli hyvän kierroksen läpimärkänä Scottish Openissa lauantaina

Euroopan kiertueen Scottish Open -kilpailun kaksi ensimmäistä pelipäivää päästiin pelaamaan melko tuulettomassa ja täysin kuivassa säässä. Lauantaina kupletin juoni muuttui, ja pelaajat taistelivat The Reneissance Clubin kenttää vastaan kovassa vesisateessa ja tuulessa.

Mikko Korhonen selviytyi omasta urakastaan 72 lyönnillä (+1). Kolmen kierroksen jälkeen Korhonen on yhteistuloksella -3 kisassa jaetulla 22. sijalla.

”Aika märkää oli tänään, vettä alkoi tulla loppua kohden aivan kaatamalla. En muista milloin viimeksi olisi tullut läpi sadeasusta. Ei paljon grippejä enää lopussa kuivailtu, kaikki kamat kastuivat ihan läpi!” Korhonen kertoi.

”Nyt vaan kuivatellaan kamoja ja huomenna uusiksi. Kenttä alkoi myös olemaan jo veden vallassa, saa nähdä miten ne saavat sen huomiseksi kuntoon. Sade pitäisi loppua vasta aamulla kasin aikaan”, hän jatkoi.

Korhonen teki kierroksellaan kaksi birdieä ja kolme bogia. Kisan suomalaisista hän onnistui lauantaina parhaiten. Kalle Samooja (-4) teki tuloksen 74. Hän jakaa lyönnin Korhosta paremmalla tuloksella sijaa kymmenen. Tasaisessa kilpailussa Korhosella on siis edelleen täydet mahdollisuudet nousta kamppailemaan kärkipään sijoituksista. Kisaa johtavaan Robert Rockiin eroa on kuusi lyöntiä.

Sami Välimäki pelasi lauantaina tuloksen 78. Hän jakaa sijaa 58. yhteistuloksella +2.

Kilpailun viimein kierros on tarkoitus käynnistää kello 9.50 paikallista eli kello 11.50 Suomen aikaa. Pelaajat lähtevät kentälle kahdelta tiiltä. Korhosen lähtöaika on kello 12.12 Suomen aikaa tiiltä yksi.

» Takaisin edelliselle sivulle