Kolme suomalaista top 20:ssä Scottish Openissa kahden kierroksen jälkeen

Golfin Euroopan kiertueen Scottish Open -kilpailun tuloslista on kahden kierroksen jälkeen suomalaisittain miellyttävää katsottavaa. Kalle Samooja (-7) on parhaana suomalaisena jaetulla kuudennella, Sami Välimäki (-5) jaetulla 13:nnella ja Mikko Korhonen (-4) jaetulla 18:nnella sijalla.

Tapio Pulkkanen (par) joutuu kuitenkin jännittämään jatkopaikkansa puolesta pitkälle iltaan.

Korhonen selvitti toisen kierroksensa 70 (-1) lyönnillä ja siirtyi yhteistulokseen -4. Niin kierroksen kaksi birdieä kuin yksi bogikin syntyivät seitsemän ensimmäisen reiän aikana. Sen jälkeen Korppa tehtaili ainoastaan pareja parien perään.

”Tasaista on ollut. Hyvää lyömistä tänäänkin. Ei yhtään pidempää birdie-puttia sisään kahteen päivään, mutta muutama hyvä par-putti kylläkin. Tänään oli kyllä aikamoista tappelua, mutta kierros pysyi kasassa”, hän kommentoi.

Mukana palkintoarvoltaan kauden suurempiin lukeutuvassa kilpailussa on erittäin kovatasoinen kilpailijakaarti. Kaksi ensimmäistä päivää on päästy pelaamaan skotlantilaisittain poikkeuksellisen tyynessä ja kuivassa säässä. Se näkyy kisan tulostasossa. Kahden kierroksen jälkeen Lucas Herbertin johtotulos on -11.

Viikonlopuksi luvassa on runsaita sadekuuroja ja puuskittaista tuulta.

”Vähän oli tuulta tänään, ei paljoa. Viikonlopusta tuleekin sitten mielenkiintoinen, säät muuttuvat hieman…” Korhonen pohti.

» Takaisin edelliselle sivulle