Golfin Euroopan kiertueella käynnistyy torstaina Rolex Series -sarjaan lukeutuva, palkintoarvoltaan muhkea seitsemän miljoonan dollarin arvoinen Scottish Open.
The Reneissance Clubilla pelattavassa kilpailussa on mukana useita kiertueen kärkinimiä.
”Linksiä luvassa ja hienossa kunnossa on kenttä. Viime vuonna kenttä ei ollut kovin napakka, mutta nyt se on ihan links-kunnossa”, Mikko Korhonen kertoo.
”Iso kisa tällä viikolla, mutta eipä juuri näy muutosta ilmapiirissä, puuttuu kyllä ison kisan tunnelma täällä. Ei mahda mitään, näillä mennään nyt. Katsellaan, miten lähtee kisa kulkemaan”, Korhonen sanoo.
Kilpailussa ovat mukana kaikki neljä ET:llä pelaavaa suomalaista, Korhosen lisäksi kentällä nähdään Sami Välimäki, Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen.
Korhonen käynnistää kilpailunsa torstaina viimeisessä ryhmässä kello 13.44 paikallista eli 15.44 Suomen aikaa.Mikko Korhonen iltavuorossa Scottish Openin avauskierroksella
» Takaisin edelliselle sivulle