Korhonen joutuu lähtemään takamatkalta viikonlopun kierroksille Dubain finaalikilpailussa
Toinen kilpailupäivä golfin Euroopan kiertueen kauden 2019 päättävässä Dubain finaalikilpailussa, DP Golf Tour Championshipissä, oli Mikko Korhoselle haastava. Korhonen teki tuloksen 76 (+4) ja kahden kierroksen jälkeen +4 on myös hänen yhteistuloksensa.
”Tämä kenttä on erittäin vaikea, ja erityisesti griinit. En vaan saa selvää, miten päin kallistukset niillä pelaavat ja miten putti breikkaa. Luottamus tekemiseen katoaa nopeasti, kun jo ennen puttia on sellainen olo, että ohi tämä menee”, hän kertoi.
Kilpailussa Korhonen on sijalla 45. Jumeirah Golf Estatesin vaativalla kentällä tulostaso on pysynyt kärkipelaajia lukuun ottamatta varsin matalana, joten Korhosella on edelleen hyvät mahdollisuudet parannella sijoitustaan tuntuvasti kahdella jäljellä olevalla kierroksella.
”Jäi vähän liikaakin nyt tavoitetta kahdelle jäljellä olevalle päivälle. Aika heikkoa lyömistä oli tänään. Alussa onneksi puttasin hyvin, mutta sitten sekin vire hävisi johonkin”, hän sanoi.
Perjantaina Korhonen oli kahdeksan pelaamansa reiän jälkeen kierrostaan yksi alle parin. Kymmenen viimeistä reikää vaati kuitenkin viisi bogia.
Kisan johdossa on yllätysnimi, Mike Lorenzo-Vera. Ranskalainen on tuloksessa -12 kierroksen ollessa yhä kesken. Lähimmät takaa-ajajat ovat viiden lyönnin päässä.