Mikko Korhonen teki asennemuutoksen ja lopetti loistokierrokseen Portugalissa

Lauantaina Mikko Korhonen joutui poistumaan kentältä pettyneenä miehenä golfin Euroopan kiertueen Portugal Masters -kilpailussa, mutta sunnuntaina kentällä nähtiin kuin eri mies.

Korhonen teki kierroksensa aikana peräti seitsemän birdieä ja vain yhden bogin. Kierrostulos 65 (-6) nosti häntä tuloslistalla noin 30 sijaa. Kilpailun ollessa kesken hän jakaa sijaa 31 yhteistuloksella -7.

”Hyvä kierros vaati vain vähän asennemuutosta. Päätin nauttia kentällä, kun täällä kerran ollaan, ja se toimi hyvin tänään. Onnistuin pelaamaan peliä hyvin tänään, lyöminen ei ollut kovin rentoa, mutta puttasin paremmin. Hyvään on kiva lopettaa, ja tästä on hyvä jatkaa kohti Turkkia”, Korhonen kommentoi.

Tulos tulee todennäköisesti nostamaan Korhosen sijoitusta kiertueen pistelistalla pari sijaa. Kauden viimeiseen kilpailuun, Dubaissa pelattavaan finaaliin pääsevät mukaan pistelistan 50 parasta. Korhonen nousee tämän viikon jälkeen sijalle 42.

Korhonen kilpailee seuraavan kerran finaalisarjan ensimmäisessä kilpailussa Turkin Belekissä 7.–10. marraskuuta.

Kalle Samoojan ja Tapio Pulkkasen kierros on yhä kesken.

» Takaisin edelliselle sivulle