Kolmas kilpailupäivä oli haasteellinen Mikko Korhoselle Italian Openissa
Golfin Euroopan kiertueen Italian Open -kilpailun kolmas kierros vaati lauantaina Mikko Korhoselta 75 (+4) lyöntiä. Kolmen päivän jälkeen hän on yhteistuloksessa -2 sijalla 36.
Korhonen aloitti kierroksensa erinomaisesti tekemällä avausreiällä birdien. Etuysin aikana hän teki birdiet myös rei’ille kuusi ja seitsemän. Bogeja syntyi kierroksella kolme ja tuplabogeja kaksi.
”Olipahan taas peruslauantai, eli vihkoon aika pahasti. Alku oli ihan jees, mutta sitten vähän epäonnistumisia, joiden jälkeen en vain enää päässyt takaisin pelin päällä. Menee liian huuruun, kun tulee lunta tupaan. Alkaa tulla tavaksi, mindset pitää pystyä muuttamaan viikonlopulle. Täytyy unohtaa tämä ja huomenna uudestaan”, Korhonen kertoi kierroksensa jälkeen.
Korhosella oli kierroksen aikana hankaluuksia rautapelinsä kanssa ja viheriöosumien määrä jäi tavanomaista matalammaksi. Olgatan kentällä viheriöiden ympärysalueet ovat erittäin haastavia, eikä Korhonen pystynyt viheriön missattuaan pelastamaan paria kuin kolmesti kahdeksalla yrittämällä.
Tapio Pulkkanen on parhaana suomalaisena kilpailussa sijalla 18 tuloksella -5. Kalle Samooja jakaa sijaa 63 tuloksella +3. Kisaa johtaa Englannin Matthew Fitzpatrick tuloksella -13.