Mikko Korhonen käynnistää kauden loppusuoran Espanjan avoimista

Mikko Korhonen ja Kim Koivu ovat suomalaisedustajat Madridissa pelattavassa golfin Euroopan kiertueen Open de España -kilpailussa. Kisa on kauden neljänneksi viimeinen, kun Kiinan WGC-kisaa ja kolmea finaalisarjan kisaa ei lasketa mukaan tarkasteluun.

Korhoselle kisa on kauden 19:s. Hän on parhaana suomalaisena kiertueen pistelistalla sijalla 50:s. Jos Korhonen onnistuu pitämään paikkansa 50 parhaan joukossa kauden loppuun asti, pääsee hän mukaan kiertueen finaalikisaan Dubaissa marraskuun toiseksi viimeisellä viikolla.

Korhonen lähtee kisaan pieneltä harjoitustauolta hyvin levänneenä.

”Vähän välinetestausta aamulla ja yhdeksän reiän pelit iltapäivällä. Ihan hyvältä vaikuttaa kenttä, tarkkuutta vaativia väyliä. Ihan hyvällä fiilikselllä taas kisaan, vaikka vähän on vielä paras tuntuma kateissa. Etsitään salilta tekemiseen sopivaa terävyyttä hitunen lisää”, hän kertoi tiistaina illansuussa.

Korhonen ei lukeudu niihin pelaajiin, jotka vaihtavat pelivälineitä ahkerasti. Nyt pieniä muutoksia bägion sisältöön saattaa kuitenkin tulla.

”Uudet raudat on jo bägissä, Titleistin CB:t (joilla Korhonen on pelannut koko ammattilaisuransa ajan). Tänään testasin vähän puu-viitosta, sillä hybridit eivät oikein tunnu sopivan minulle. Voi olla, että puu-viitonen on jatkossa bägissä, jos rauta-kakkosta ei kyseisellä kentällä tarvita”, Korhonen suunnitteli.

Kisassa jaetaan palkintorahaa 1,5 miljoonaa euroa. Race to Dubai -pistelistan pisteitä jaetaan 2750. Suurimpien suosikkien joukkoon lukeutuvat isäntämaa Espanjan Sergio Garcia ja Jon Rahm, jotka tunnetusti ovat yleensä kovassa iskussa kotimaansa kamaralla pelattavissa kilpailuissa.

Garcia on ottanut 16 Euroopan kiertueen voitostaan peräti seitsemän Espanjassa pelatuissa kilpailuissa. Rahm puolestaan yhden neljästä.

Mikko Korhonen avaa kilpailunsa torstaina kello 11.40 Suomen aikaa. Kim Koivun lähtöaika on vasta kello 15.50 Suomen aikaa eli kello 13.50 paikallista aikaa.

» Takaisin edelliselle sivulle