Mikko Korhonen piti jalan kaasulla KLM Openissa ja eteni kohti kärkeä

Mikko Korhonen kiilasi kärkikamppailuun golfin Euroopan kiertueen KLM Open -kilpailussa perjantaina. Korhonen teki tuloksen 69 (-3). Hän jakaa yhteistuloksella -5 sijaa 12 toisen kierroksen ollessa kesken. Eroa kärkeen on vain neljä lyöntiä.

Viikonlopun kierroksia ajatellen asetelma on herkullinen. Siitä huolimatta kierroksen loppu jätti suuhun katkeran maun, sillä kaksi reikää ennen loppua Korhonen oli päivää jo viisi alle parin. Peräkkäiset bogit päätösväylillä tiputtivat tulosta ja sijaa.

”Keli oli napsun helpompi kuin eilen. Lyöminen ei tuntunut vieläkään erityisen hyvältä, vaan väkisin piti vetää. Muutaman lähestymisen löin aika lähelle ja putti toimi kohtuullisen kivasti. Pari bogia tein loppuun. Hyvä, että kierros sitten loppuikin siihen, olisi saattanut tulla vielä pari bogia lisää”, Korhonen naurahti kierroksensa jälkeen.

Kokonaisuudessaan kierros oli kuitenkin vahva osoitus osaamisesta. Torstaina Korhonen teki kierroksen aikana kuusi birdieä ja perjantaina luku oli peräti seitsemän.

Muita suomalaisia viikonlopun kierroksilla ei tulla näkemään. Järjestäjien kutsulla kisassa pelaava Sami Välimäki teki perjantaina tuloksen 71 (-1) ja paranteli hieman asemiaan. Jatkokierroksille tulos +3 ei kuitenkaan tule riittämään.

» Takaisin edelliselle sivulle