Mikko Korhonen piti Suomen lippua korkealla KLM Openin avauspäivänä

Mikko Korhonen käynnisti golfin Euroopan kiertueen KLM Open -kilpailun hyvin tekemällä torstaina tuloksen 70 (-2). Hän jakaa kilpailussa sijaa 26, kun ensimmäinen kierros on vielä hieman kesken.

”Pelasin hyvän kierroksen tänään tuulisessa kelissä. Haastavassa säässä löin aika paljon keskinkertaisia lyöntejä, mutta pystyin pitämään pallon pelissä ja itseni asemissa”, Korhonen sanoi.

Korhonen ei ole koskaan karsiutunut Hollannissa pelattavassa KLM Openissa. Hänen paras sijoituksensa on seitsemäs. Tänä vuonna kisa pelataan ensimmäistä kertaa The International -kentällä Amsterdamissa.

”Lopulta sain aikaan hyvän määrän birkkuja. Kenttä on kyllä varsin mukava, sade tosin on sitä jo aika lailla pehmentänyt”, kertoi kuusi birdieä viimeistellyt Korhonen.

Kilpailussa pelaavat suomalaisista myös Kim Koivu sekä järjestäjien kutsulla mukaan päässyt Sami Välimäki. Heidän kilpailunsa alkoi todella tahmeasti. Koivu teki tuloksen 77 (+5) ja Välimäki tuloksen 76 (+4). Cut-raja on asettumassa tulokseen par.

Kisan kärkipaikan valtasi Englannin Callum Shinkwin. Hän teki tuloksen 66 (-6). Lyönnin päässä on peräti seitsemän miestä.

» Takaisin edelliselle sivulle