Mikko Korhonen päätti Omega European Masters -kilpailun vahvasti

Mikko Korhonen päätti golfin Euroopan kiertueen Omega European Masters -kilpailun Sveitsin Crans Montanassa komeaan 65 lyönnin kierrokseen (-5). Sen ansiosta hän nousi tuloslistalla lähes 30 pykälää sijalle 35, kun kierros on yhä kesken osalta pelaajista.

Korhosen yhteistulos oli -6. Kierroksen kohokohta oli väylällä 14 syntynyt eagle. Birdiejä Suomen ykköspelaaja tehtaili päivän aikana neljä ja bogeja syntyi vain yksi.

Lauantai oli Korhoselle pettymys. Hän oli varsin tyytyväinen siitä, että pystyi sunnuntaina pelaamaan hyvän kierrostuloksen.

”Tänään oli hyvää peliä. Ihan hyvin sain nollattua eilisen säädön. Eilinen söi kyllä miestä melko kovasti. Ei ollut henkinen vahvuus hyvällä tasolla. Oli tärkeää saada hyvä kierros tähän loppuun”, Korhonen kommentoi.

Kisan voitto ratkeaa illan aikana. Voittokamppailussa on mukana myös Kalle Samooja, joka jakaa kolmatta sijaa yhdeksän reikää pelattuaan.

Korhonen kilpailee seuraavan kerran Hollannissa syyskuun puolivälissä.

» Takaisin edelliselle sivulle