Timo Rauhala vahvistamaan Mikko Korhosen valmennustiimiä

Viime viikolla Kiinan Shenzhenissä uransa toisen Euroopan kiertueen kilpailun, Volvo China Openin voittanut Mikko Korhonen valmistautuu parhaillaan uransa toiseen major-turnaukseen, 16.–19.5. New Yorkissa Yhdysvalloissa pelattavaan PGA Championshipiin kotimaisemissaan.

Tukena ja apuna on myös Timo Rauhala, joka on tullut tunnetuksi Mikko Ilosen valmentajana.

”Kun Ilonen päätti lopettaa, oli luonteva hetki pyytää Timoa mukaan valmennustiimiini. Hän aloitti tiimissäni päävalmentajana jo ennen Marokon kisaa, eli muutama viikko sitten. Pitkäaikainen valmentajani Markku Louhio jatkaa mukana tiimissä, kuten tähänkin asti”, Korhonen kertoo.

”Timo tuo kokemusta nimenomaan menestymisestä ja siitä, mitä se vaatii. Tavoitteiden asettelusta ja niihin pääsemisestä ja näiden vaatimuksia. Ja tietenkin Timo vetää hyviä treenejä minulle”, Korhonen luonnehti.

Rauhala ja Korhonen tuntevat toisensa monen vuoden ajalta. Rauhala on valmentanut Korhosta useammalla harjoitusleirillä, mutta henkilökohtaista valmennussuhdetta kaksikolla ei ole ollut.

Yhteistyön tulee muoto ja intensiivisyys tulevat tarkentumaan lähikuukausien aikana.

”Minun tehtäväni on nyt opetella Mikon tavat tehdä asioita. Mitään, mikä on ehjää, ei rikota. Isoja muutoksia ei lähdetä tekemään, sillä se on turhaa. Mikko on 38-vuotias kokenut tour-pelaaja; pienet muutokset riittävät ja henkisen voiman kasvu tietyissä tilanteissa. Mikko haluaa tehdä monia asioita itsenäisesti ja se on hirveän hyvä juttu. Roolini tulee varmasti olemaan erilainen kuin joidenkin muiden pelaajien kanssa”, Rauhala luonnehtii.

Rauhala on Suomen kokeneimpia ja meritoituneimpia golfvalmentajia. Hänellä on selkeä käsitys siitä, mihin uusi suojatti voi urallaan yltää.

”Mikko on persoonana sellainen, että kun hän uskaltaa asettaa itselleen tavoitteita, hän ne myös saavuttaa. Kyse on nyt siirtymisestä hyvästä erinomaiseen. Pyrimme tekemään kaikki asiat vähän paremmin. Hän on siihen nyt valmis. Mikosta on kasvanut todella kova peluri ja ajoitus tälle muutokselle on erittäin hyvä”, Rauhala näkee.

» Takaisin edelliselle sivulle