Mikko Korhonen tyylitteli bogittoman avauskierroksen Kiinassa

Mikko Korhonen ei hätkähtänyt aikaista herätystä torstaina, vaan käynnisti golfin Euroopan kiertueen Volvo China Open -kilpailun Kiinan Shenzhenissä tyylikkäästi bogittomalla 68 lyönnin (-4) kierroksella.

Etenkin kierroksen alku oli murskaavan kova, sillä Korhonen teki kolme birdieä neljän ensimmäisen reiän aikana. Kierroksen neljäs birdie nähtiin reiällä 11.

”Hyvä startti. Bogiton kierros on aina hyvä. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Alkuun oli hyvää peliä ja puttasin hyvin”, Korhonen sanoi.

”Viimeiset seitsemän reikää oltiin vähän kuutamolla, mutta ei mitään hätää kuitenkaan. Ei vain ihan pysynyt keskittyminen yllä. Kello soi tänään jo 4.45, joten ehkä sillä oli vähän osuutta asiaan. Birdie-paikoille vaan palloa ja sitä kautta huomenna”, Korhonen sanoi.

Korhonen lensi Kiinaan Marokosta. Kisapaikkojen välinen aikaero on peräti seitsemän tuntia, joten herääminen ennen viittä, Suomen aikaa 23.45, on melkoinen rasite kierrosta ajatellen.

Perjantaina Korhonen saa nauttia unista pitempään, kun lähtöaika kierrokselle on vasta 12.10 paikallista eli 7.10 Suomen aikaa.

» Takaisin edelliselle sivulle