Mikko Korhonen palaa kentälle, jolla teki hole in onen kaksi vuotta sitten

Mikko Korhosella on Genzonin golfkentästä hyviä muistoja. Kun Korhonen edellisen kerran pelasi samaisella kentällä Euroopan kiertueen kilpailussa 2017, onnistui hän tekemään hole in onen kentän 16. reiällä.

Tuolloin hän sai suorituksestaan palkinnoksi maastoauton. Itse kisassa Korhonen oli 39:s. Tänä vuonna kilpailu kantaa nimeä Volvo China Open.

”Siellä on tänä vuonna yllättäen joku Volvo palkintona hole in onesta”, Korhonen naureskeli.

Korhonen lensi Kiinaan muiden kisassa pelaavien suomalaisten, Kim Koivun, Tapio Pulkkasen ja Kalle Samoojan, tapaan Marokosta.

”Pro-am-kisa on tältä aamulta takana. Kenttä on hyvässä kunnossa, joskin paikoitelleen vähän märkä. Kelin pitäisi kyllä olla kuivempi loppuviikosta.”

”Nopea startti viikolle, kun päästiin paikalle vasta tiistaina. Koitetaan nukkua ja pelata, siinä ne tärkeimmät tälle viikolle”, Korhonen sanoi viitaten aikaeroon, joka Marokon ja Kiinan välillä on peräti seitsemän tuntia.

Korhonen käynnistää kilpailunsa torstaina jo kello 7.10 paikallista aikaa eli kello 2.10 Suomen aikaa. Kisapaikalla Shenzhenissä kello on viisi tuntia Suomen aikaa edellä.

» Takaisin edelliselle sivulle