Mikko Korhonen saavutti kauden parhaan sijoituksensa Intiassa

Mikko Korhonen on sijoittunut jaetulle kymmenennelle sijalle golfin Euroopan kiertueen Hero Indian Open -kilpailussa Intian Delhissä. Hän teki sunnuntaina tuloksen 74 (+2) ja päätyi yhteistulokseen -4.

”Oli siistiä olla kärkihaminoissa pitkästä aikaa. Hyvä pelirohkeus säilyi tänään. Ei vain riittänyt tällä kertaa”, Korhonen kertoi.

Sijoitus oli Korhoselle paras kuluvalla kaudella. Hän teki kierroksella kolme birdieä ja kolme bogia. Neljänneksi viimeisellä reiällä korttiin lipsahti myös tuplabogey.

”Aika hermoja raastava päivä, kun pelattiin kovassa tuulessa. Tämä on todella huima areena tuulisessa kelissä. Ihan hyvää golfia koko päivä. Heti ensimmäisellä reiällä pallo hukkui, mutta selvisin siitä bogilla. Viidennellätoista löin välilyönnin vasemmalle metsään ja tein tuplabogin yhdellä putilla”, Korhonen sanoi.

Kisan toinen suomalainen, Kalle Samooja, päätyi jaetulle 18:nnelle sijalle tuloksella -3. Kilpailun voitti Skotlannin Stephen Gallacher tuloksella -9.

» Takaisin edelliselle sivulle