Korhonen tyytyväinen peliinsä Omanissa ennen hiekkamyrskyn aiheuttamaa keskeytystä

Golfin Euroopan kiertueen Oman Open -kilpailun toinen kierros keskeytettiin hiekkamyrskyn takia perjantaina jo puolen päivän tietämissä. Suomalaisista tositoimeen ehti ainoastaan Mikko Korhonen.

”Se oli semmoinen päivä, pelasin 13 reikää ja sen jälkeen neljä tuntia istuskelua ja odottelua kerholla”, Korhonen kertoi.

Korhonen selvitti pelaamansa reiät erittäin tuulisessa kelissä yksi yli parin tehtyään kaksi bogia ja yhden birdien. Hän jakaa kilpailussa 31. sijaa tuloksella -1. Kisan kärkipaikkaa jakavat Tanskan Joachim B. Hansen ja Yhdysvaltojen Kurt Kitayama vain viisi lyöntiä Korhosta paremmalla yhteistuloksella.

”Huomenna jatketaan 7.40, pelaan viisi reikää ja sitten on vuorossa toinen aamupala. Ihan hyvää peliä tänään, ei valittamista”, Korhonen suunnitteli.

Kalle Samooja on ensimmäisen kierroksen jälkeen tuloksessa par. Tapio Pulkkanen ja Kim Koivu ovat tuloksessa +2.

» Takaisin edelliselle sivulle