Mikko Korhoselta parista virheestä huolimatta vahva avauskierros Omanissa

Mikko Korhonen on parhaana suomalaisena ensimmäisen päivän jälkeen jaetulla 17. sijalla golfin Oman Open -kilpailussa. Korhonen teki torstaina tuloksen 70 (-2). Eroa kisan kärkitulokseen on neljä lyöntiä ja jaettuun neljänteen sijaan vain kaksi.

Suomalainen viimeisteli kierroksensa aikana peräti kuusi birdieä. Ensimmäiset 10 reikää sujuivat ilman takaiskuja ja vielä 15 pelaamansa reiän jälkeen hän oli kierrostaan viisi alle parin. Viimeisten avauslyöntien virheet maksoivat lopulta muutaman lyönnin.

”Tänään oli ihan asiallinen päivä. Puttasin hyvin. Vedin 16:lla avauksen ulos kentältä ja 18:lla veteen, joten siihen nähden tulos oli ihan hyvä”, Korhonen kertoi.

Kalle Samooja on Korhosen jälkeen parhaana suomalaisena jaetulla 44. sijalla tuloksella 72 (par). Kim Koivu ja Tapio Pulkkanen joutuvat perjantaina panemaan parastaan selviytyäkseen jatkokierroksille. Kaksikko jakaa sijaa 93 tuloksella 74 (+2).

Suomen nelikosta ainoastaan Korhonen pääsee perjantaina kentälle aamuryhmissä, jolloin tuuli ei vielä vaikeuta pelaamista niin paljon kuin iltapäivällä. Ensimmäinen kierros jäi muutaman pelaajan osalta kesken ja peliä jatketaan kello 5.45 Suomen aikaa.

”Kentän set up on hyvin haastava, ja huomiseksi on luvassa vähän kovempaa tuulta”, Korhonen sanoi.

» Takaisin edelliselle sivulle