Mikko Korhonen nousi kahdeksan sijaa Dubain finaalissa rennomman lähestymistavan myötä
Mikko Korhonen teki golfin Euroopan kiertueen Dubain finaalikilpailun kolmannella kierroksella tuloksen 69 (-3).
Sen myötä hän nousi yhteistuloksella -4 kilpailussa jaetulle 32. sijalle. Kierroksen aika syntyi kaksi bogia ja kolme birdietä.
Korhonen oli tutun tehokas etenkin kentän par 5 -väylillä, jotka hän pelasi kaksi alle parin. Muut birdiet, kuten bogitkin syntyivät par-nelosilla.
”Tänään tuli ihan hyvä kierros. Lähdin vain rennosti pelailemaan ja sitä kautta hakemaan hyvää fiilistä. Tulos ei ollut ensisijaisen tärkeä, vaan se, että olisi kiva pelata”, Korhonen luonnehti.
”Olikin paljon mukavampaa kuin eilen. Muutama hyvä lyöntikin tuli. Draw’ta ei nyt löydy bägistä, joten fadella mennään”, hän jatkoi.
Jumeirah Golf Estatesin kentällä ratkotaan huomenna sunnuntaina koko kauden mittaisen kokonaiskilpailun kohtalo. Voittoa puolustava Tommy Fleetwood tarvitsee kilpailusta voiton säilyttääkseen mahdollisuutensa kokonaiskilpailun voittoon.
Englantilainen jakaa kilpailussa kuitenkin vasta 14. sijaa pelattuaan lauantaina kahdeksan reikää. Eroa kärkeen on jo kuusi lyöntiä.
Pistelistaa johtava Italian Francesco Molinari on sijalla 22. Molinarille riittää kokonaiskilpailun voittoon se, ettei Fleetwood voita kilpailua. Fleetwoodin voittaessakin Molinari vie kokonaiskilpailun nimiinsä sijoittumalla viiden parhaan joukkoon.
Korhonen on pistelistalla sijalla 41. Lopullinen sijoitus ei todennäköisesti tule muuttuman kuin sijan tai kaksi suuntaan tai toiseen. Palkintoarvoltaan 7,14 miljoonan euron kilpailu päättyy sunnuntaina.