Mikko Korhonen tyytyväinen taisteluunsa Sveitsin ET-kisan avauskierroksella

Mikko Korhonen käynnisti Euroopan kiertueen Omega European Masters -kilpailun Sveitsin Crans Montanassa torstaina ensimmäisten joukossa.

Hän selvitti kierroksensa 69 lyönnillä eli yksi alle parin. Oman kierroksensa jälkeen Korhonen oli jaetulla 26. sijalla.

Reiältä 10 oman kierroksensa käynnistänyt Korhonen lähti porteista lujaa ja oli kuuden ensimmäisen reiän jälkeen jo kolme alle. Pienoisten hankaluuksien jälkeen tulos ehti jo käväistä parissa, mutta päivän neljäs birdie kolmanneksi viimeisellä reiällä painoi tuloksen lopulta lyönnin punaisen puolelle.

”Ihan kelpo kierros. Ajoittain oli ihan hyvää peliä. Oli mukavaa päästä kentälle pitkästä aikaa ja lyöminen tuntui hyvältä”, Korhonen sanoi.

”Jälkimmäinen ysi oli välillä aikamoista taistelua. Birdiepaikoille on päässyt lainkaan. Monta hyvää paria tuli pelastettua. Positiivinen päivä kaiken kaikkiaan”, hän jatkoi.

Mikko Ilonen teki ensimmäisellä kierroksella tuloksen 71 (+1).

Kisan kärkipaikkaa pitää Saksan Maximillian Kieffer tuloksella -6.

Kilpailussa on mukana peräti neljä suomalaista. Tapio Pulkkanen käynnisti kierroksensa kello 13.50 Suomen aikaa ja Kim Koivu kello 15.20.

Perjantaina Korhosen lähtöaika on 14.00 Suomen aikaa.

» Takaisin edelliselle sivulle