Mikko Korhonen aloitti uran ensimmäisen major-turnauksen loistavasti

Golfari Mikko Korhosen, 38, uran ensimmäinen arvoturnaus, St. Lousissa pelattava major-kilpailu PGA Championship, käynnistyi torstaina erinomaisesti.

Korhonen teki tuloksen 68 (-2), jolla hän jakoi maailmantähtien joukossa sijaa yhdeksän oman kierroksensa jälkeen. Kilpailua johtaa Yhdysvaltojen Rickie Fowler tuloksella 65 (-5).

Korhonen käynnisti kilpailunsa par-tuloksella ja teki kierroksensa ensimmäisen birdien jo toisella reiällä. Avauspeli oli totutun varmaa, jonka lisäksi löi useita tarkkoja lähestymislyöntejä ja viimeisteli niiden ansiosta ensimmäisen yhdeksän reiän aikana kolme birdietä. Bogeja kertyi yksi.

Jälkimmäinen yhdeksikkö käynnistyi bogilla, jonka Korhonen kuittasi reiän 14. birdiellä. Reiällä 16 Korhonen joutui parin pelastaakseen lyömään 30-metrisen bunkkerilyönnin jätettyään avauksen pahasti lyhyeksi. Korhonen selvisi usein golfin vaikeimmaksi lyönniksi mainitusta haasteesta toimittamalla pallonsa puolen metrin päähän reiästä, jonka jälkeen par oli muodollisuus.

”Se oli bunkkerilyönti 16:lla oli kierroksen parhaita tänään. Muutaman hyvän lähestymisen löin wedgellä myös todella lähelle lippua. Draivaaminen oli sekin hyvää, enkä tehnyt isoja virheitä”, Korhonen sanoi.

Bellerive Country Clubilla tulostaso pysyi vielä varsin maltillisena. Korhosen esitys oli niin vahva, että tuloslistalla hänen taakseen jäivät mm. kisan hallitseva mestari Justin Thomas (-1), sekä maailmanlistan entiset ykkösnimet Rory McIlroy (par) ja Tiger Woods (par).

”Tähän voi olla tyytyväinen. Kyllähän se vähän jännitti aamulla. Heräsin itseasiassa jo neljältä, enkä saanut unta enää. Pari tuntia siinä sai pyöriä. Kun kentälle pääsi, niin helpotti kummasti”, Korhonen kertoi.

”Veikkaan, että hitaat viheriöt muodostuivat ongelmaksi monille Amerikan pojille. He ovat tottuneet vähän nopeampiin”, hän arvioi.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailun cut-raja näyttää asettuvan tulokseen +1 tai +2, joten perjantaina tasaisuudestaan tunnetulle Korhoselle riittää jatkopaikkaan niin sanottu perussuoritus.

Oman kierroksa jälkeen Korhonen oli kilpailun toiseksi paras eurooppalainen yhdessä Englannin Ross Fisherin kanssa. Häntä paremmin onnistui ainoastaan Englannin Ian Poulter (-3).

Korhonen selviytyi mukaan PGA Championshipiin voitettuaan kuluvalla kaudella Euroopan kiertueen kilpailun Itävallassa ja nousemalla maailmanlistalla sadan parhaan joukkoon. Ennen häntä suomalaisista miespelaajista major-kilpailuissa on pelannut ainoastaan Mikko Ilonen.

Kilpailussa jaetaan palkintorahaa 10,5 miljoonaa dollaria eli noin 9,1 miljoonaa euroa. Suomessa kilpailua voi seurata Viasatin ja Viaplayn välityksellä.

» Takaisin edelliselle sivulle