ET-voittaja Mikko Korhonen palaa kisakentille Saksassa

Vajaa kaksi viikkoa sitten Itävallassa golfin Euroopan kiertueen turnausvoittoa juhlinut Mikko Korhonen on mukana Kölnissä, Saksassa torstaina käynnistyvässä BMW International Openissa ainoana suomalaisena.

Viimeksi kun samainen kilpailu pelattiin tämänviikkoisella kisakentällä Golf Club Gut Lärchenhofilla, Korhonen sijoittui kilpailussa 16:nneksi.

”Saksassa on ollut mukavaa, ihmisiä on käynyt onnittelemassa paljon. Tämä on kiva kenttä, keskiviikkona tarkastetaan pro-amissa sen kunto ja herätellään pienellä salitreenillä kroppa valmiiksi kisaan”, Korhonen kommentoi.

Korhonen nousi voittonsa myötä maailmanlistalla mukavasti. Tällä viikolla sijoitus oli 111. Euroopan kiertueen rahalistalla Korhosen sijoitus on 37.

Palkintoarvoltaan kahden miljoonan euron kilpailussa nähdään mukana mm. viime sunnuntaina päättyneessä U.S. Openissa toiseksi sijoittunut ja ET:n pistelistalla toisena oleva Englannin Tommy Fleetwood.

Kokonaisuudessaan kilpailun osallistujalista on erittäin tasokas. Korhonen suhtautuu tulevaan haasteeseen innolla.

”Ei tullut voitosta maha täyteen, vaan on kiva lähteä pelaamaan. Sain vain sopivasti lisää nälkää!” Korhonen sanoi.

» Takaisin edelliselle sivulle