Mikko Korhonen ”palaa rikospaikalle” puolustamaan Tshwane Openin kakkossijaa

Golfari Mikko Korhonen saavutti vuosi sitten Etelä-Afrikan Pretoriassa uransa siihen mennessä parhaan sijoituksen yllettyään toiseksi Euroopan kiertueen Tshwane Open -kilpailussa.

Korhonen on mukana puolustamassa kakkossijaansa torstaina alkavassa tämänvuotisessa kilpailussa.

”Täällä ollaan rikospaikalla. Tekemisen täytyy kyllä parantua aika lailla, mutta olisihan se hieno juttu jatkaa siitä, mihin viime vuonna jäin. Koitan ottaa lyönnin kerrallaan, ja kaipa sinne silloin hyviäkin tulee joukkoon”, Korhonen kommentoi.

Tavallisuudesta poiketen Korhosen caddiena toimii tällä viikolla manageri Ilkka Lind, kun normaalisti caddien virkaa toimittava Karri Kakko on isyyslomalla.

”Hyvin tuntuu Ilkalla homma sujuvan. Nopeasti muistuvat asiat mieleen. Ainakin pro-am-kisa meni tänään hyvin”, Korhonen kertoi tiistaina.

Korhosen lähtöaika torstaina on kello 11.50. Kisan toinen suomalainen Tapio Pulkkanen starttaa jo 7.30. Kilpailussa on jaossa palkintorahaa noin 1,16 miljoonaa euroa.

» Takaisin edelliselle sivulle