Mikko Korhonen hienosti 13. kauden avauskilpailussaan Euroopan kiertueella

Golfari Mikko Korhonen on sijoittunut jaetulle 13. sijalle kauden avauskilpailussaan Euroopan kiertueella. Korhonen teki yhteistuloksen -11 (66-65-75-70).

Kilpailun neljäs kierros pelattiin loppuun suunnitelmista poiketen vasta maanantaina ukkosmyrskyn keskeytettyä pelit sunnuntaina.

Korhonen pelasi maanantaina kuusi reikää, ja selvitti ne kaksi alle parin kahden birdien myötä.

”Tänään oli ihan hyvää menoa taas. Kilpailusta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis. Pelasin kolme hyvää kierrosta, mutta neljä se vaatii, jos haluaa pelata kärkisijoista”, Korhonen kommentoi.

Korhonen käynnisti kilpailunsa terävästi selvittäen kaksi ensimmäistä kierrosta 12 alle parin. Viikonlopun kierroksilla peli ei yltänyt aivan samalle tasolle.

”Pienet epäilykset söivät kahden ensimmäisen päivän hyvän tahdin. Pitää vaan uskoa omaan tekemiseen ja tehdä päätös. Se on hyvin pienestä kiinni”, Korhonen päätti.

Sijoitus top 10 -sijan tuntumaan kauden avauskilpailussa antaa Korhoselle erinomaiset lähtökohdat kauteen, jota hän jatkaa tammikuussa Etelä-Afrikan Gautengissa pelattavassa SA Openissa.

Korhonen tienaa Joburg Openista arviolta noin 17 000 euroa (vahvistamatta, laskettu ennakkotietojen perusteella).

Tapio Pulkkanen oli kilpailussa kolmas ja Oliver Lindell 69:s.

www.mkorhonen.fi
www.Europeantour.com
lisätietoja myös sami.sarpakunnas@golfpiste.com, 041-5471769

» Takaisin edelliselle sivulle